Kasvis Gallerian uusi ruokatehdas valmistui Kuopioon

Valmistunut projektinjohtourakka – Kasvis Galleria Oy:n uusi ruokatehdas

📍 Tutkakatu 1, 70800 Kuopio
🔨 Uuden valmisruokatehtaan rakentaminen
🏗️ 4 450 m2
🔑 Luovutettu tilaajalle 27.6.2024

Juustoportti-konserniin kuuluvan Kasvisgallerian ruokatehdas valmistui kesäkuussa Kuopion Pieneen Neulamäkeen korvaamaan ruokatalon aiempia, pieniksi jääneitä tuotantotiloja. Projektinjohtourakka piti sisällään tuotantotilojen ja pakkaamon rakentamisen sekä varastotilojen rakentamisen raaka-aineiden, pakkausmateriaalin ja lähtevän tavaran varastointiin. Lisäksi ruokatehtaalle rakennettiin tuotekehitys-, sosiaali- ja toimistotilat sekä kaksi IV-konehuonetta ja höyrykontti höyryuunille.

Elokuussa 2023 startanneen urakan vauhti on ollut nopea ja työntekijöitä päivittäin työmaalla oli keskimäärin 60 henkilöä. Kasvisgallerian työmaan vastaavana työnjohtajana toimineen Jonne Juvosen mukaan yhteishenki, tekemisen meininki ja yhteistyö tilaajan kanssa on ollut moitteetonta. ”Tehdas on ollut mielenkiintoinen kohde, sillä se sisältää paljon erilaista talotekniikkaa sekä IV- ja sähkötekniikkaa. Rakennus tulee olemaan rakennusteknisesti kovalla käytöllä, joten se oli myös rakennusteknisesti haasteellinen suunnittelukohde”, Jonne lisää.

Suuri kiitos tilaajalle ja kaikille urakassa mukana olleille tekijöille hyvästä yhteistyöstä.