Ilari Tiaisen urapolku kesätyöntekijästä työpäälliköksi

Rakennustyö Salminen tarjoaa mielenkiintoisia urapolkuja rakennusalan ammattilaisille. Tässä esittelemme Ilari Tiaisen urapolkua yrityksessämme.

Ilari aloitti työskentelyn meillä jo vuonna 2011 ja on edennyt kesätyöntekijästä Itä-Suomen alueen työpäälliköksi. Hänen tarinansa on loistava esimerkki siitä, kuinka oppimista tukeva ympäristö ja tarjotut etenemismahdollisuudet ovat yhdessä työntekijän hyvän motivaation kanssa johtaneet menestyksekkääseen uraan rakennusalalla. Opiskellessaan rakennusmestariksi ammattikorkeakoulussa Ilari oli useana kesänä töissä Rakennustyö Salmisella. Työkokemuksen karttuessa hän sai vastuulleen yhä vaativampia tehtäviä, mikä kuvastaa haluamme tarjota vaativia ja motivoivia työtehtäviä nuorillekin työntekijöille.

Arvostamme Rakennustyö Salmisella positiivista ja motivoitunutta asennetta, ja Ilari onkin oiva esimerkki siitä, kuinka nämä piirteet yhdessä oppimishalun kanssa voivat avata ovia vastuullisempiin tehtäviin. Ilari on edennyt työnjohtajan ja vastaavan työnjohtajan rooleista Itä-Suomen työpäälliköksi. Tehtävässään Ilari toimii lähes sadan rakennusalan ammattilaisen esimiehenä ja vastaa useista alueen rakennushankkeista.

Yrityksemme mahdollistaa monipuolisia työtehtäviä erilaisissa projekteissa rakennusten kunnossapidon, peruskorjauksen ja uudisrakentamisen parissa. Rakennusprojektien vaihtelevuus antaa työntekijöille mahdollisuuden kehittyä ammatillisesti ja toteuttaa itseään erilaisissa rakennusympäristöissä.

Ilari korostaa yrityksen tarjoamaa vastuunantamista: ”Meillä annetaan vastuuta, niin paljon kuin työntekijä on sitä valmis ottamaan. Mukava työporukka Rakennustyö Salmisella motivoi ja kannustaa jatkuvaan kehittymiseen.”

Rakennustyö Salminen etsii oppimishaluisia rakennusalan opiskelijoita kesätöihin. Kesätyöpaikkahakumme on nyt käynnissä, laita CV ja hakemuksesi osoitteeseen rekry@rakennustyo.net.

Tule rakentamaan omaa urapolkuasi mukavaan työporukkaan!