Rakennustyö Salminen Oy on monipuolinen rakentaja, jonka ydinosaamista on liike- ja toimitilarakentaminen. Rakennustyö Salminen Oy rakentaa uutta ja korjaa vanhaa. Yhtiö toimii Pohjois-Savon alueella, ja on kasvanut alueella merkittäväksi rakentajaksi. Palvelemme pääasiallisesti yrityksiä, yhteisöjä ja julkista sektoria.
Yhtiö on perustettu 2004, osakeyhtiömuotoiseksi toiminta muuttui vuoden 2007 alussa. Vuonna 2011 työllistimme keskimäärin 20 rakennusalan ammattilaista. Yrityksessä on vuosikymmenien tunnustettu kokemus työnjohdossa, ja laaja-alainen sekä korkea tasoinen osaaminen suorittavassa työssä.
Olemme mukana:
|